
Viime perjantaina Jamix allekirjoitti sopimuksen Yale-yliopiston kanssa!
Tätä on edeltänyt kahden vuoden mittava projekti niin kotimaassa Suomessa kuin paikan päällä USA:ssa.
”Yksittäisenä asiakkaana Yale on tietysti upea ja merkittävä, mutta se myös avaa meille USA:n markkinan.
Referenssi ei voisi hienompi enää olla.”, Jamixin toimitusjohtaja Mikko Jaatinen kertoo innoissaan.
Yale kuuluu USA:n itärannikon huippuyliopistojen Ivy League -joukkoon. Se sijaitsee Connecticut-osavaltiossa New Haven -kaupungissa, jonne on New Yorkista reilun tunnin ajomatka. Kun matkaa jatketaan edelleen reilu pari tuntia itään, tullaan itärannikolle Bostoniin, Massachusetts-osavaltiossa, jossa Jamixin USA:n toimisto sijaitsee.
Yale Hospitality vastaa opiskelijaruokailusta ja tarjoilee 14.000 ruoka-annosta päivässä.
Kuvassa Mikko Jaatinen ja Rafi Taherian
Yale-kaupan taustalla on kuitenkin kahta vuotta paljon pidempi polku ja työmäärä.
Jamix on jo 30 vuoden ajan tehnyt aktiivisesti jatkuvaa tuotekehitystä tavoitteenaan olla edelläkävijä ja suunnannäyttäjä ammattikeittiöohjelmistoissa.
Asiakkaita on kuunneltu huolella ja haluttu palvella hyvin. Usko omaan tekemiseen ja näkemykseen on aina ollut vahva.
Yale näki tämän työn laadun ja arvon.
He halusivat (!) olla ja ovat Jamixin ensimmäinen asiakas USA:ssa.
”Suomessa tarjoiltiin jo 1920-luvulla maksuton kouluruoka 80%:lle koululaisista ja vuodesta 1948 alkaen laki takasi sen kaikille koululaisille. Rahaa sen tekemiseen on aina ollut niukasti, mutta Suomen ammattitaitoinen kouluruokailun henkilökunta on silti pystynyt tarjoamaan hyvää ja ravitsevaa kouluruokaa kaikille suomalaisille sukupolvesta toiseen. Meille on syntynyt hieno ja laadukas systeemi läpi yhteiskunnan. Olen äärettömän ylpeä viedessäni tätä suomalaista satavuotista osaamista nykyaikaisilla tekniikoilla maailmalle!”, Jaatinen sanoo.
Lisätietoja:
Mikko Jaatinen, toimitusjohtaja
Puhelin:
- 9.4. saakka ja 25.4. jälkeen: USA +1 (617) 992-6842, kello 15 jälkeen
- 11.– 23.4.: Suomi 0400 478784
Sähköposti: mikko.jaatinen[at]jamix.com