Ilmastokestävä kasvisruoka -kampanja muuttaa suomalaista joukkoruokailua kasvispainotteisempaan ja ilmastokestävämpään suuntaan. Kampanja tarjoaa ammattikeittiöille ja ruokapalveluille monipuolista tukea kasvisruoan lisäämiseen, mm. valmista reseptiikkaa, asiakasviestintämateriaaleja sekä tietoa kasvipohjaisesta ruoasta.
Kampanja perustettiin vuonna 2019, jolloin julkaistiin myös ensimmäiset reseptit. Vuosina 2023 – 2024 kampanjassa kehitettiin uutta reseptiikkaa, joka julkaistiin elokuussa 2024. Jamix on ollut Ilmastokestävä kasvisruoka -kampanjan yhteistyökumppani alusta lähtien ja JAMIX-keittiöjärjestelmää on hyödynnetty reseptien kehitystyössä.
Ilmastokestävä kasvisruoka -reseptien hiilijalanjälki alle kolmasosa keskivertoateriasta
Reseptien kehitystyössä lähtökohtana on ilmastoystävällisyyden lisäksi ollut ravitsemuksellinen laatu, maku ja houkuttelevuus sekä skaalautuvuus ja toimivuus suurkeittiöissä. Reseptit on suunnattu ruokapalveluille ja niiden kehityksestä on vastannut ammattimainen tiimi, johon kuului muun muassa kokki, ravitsemusasiantuntija ja ympäristöasiantuntija.
”Ilmastokestävä kasvisruoka -reseptien hiilijalanjälki on keskimäärin 0,3 kg CO2-ekvivalenttia per annos, mikä on reilusti alle kolmasosan suomalaisten keskivertoaterian hiilijalanjäljestä ja linjassa muun muassa WWF:n suositusten kanssa”, kertoo kampanjavastaava Katri Loikkanen ja jatkaa: ”Reseptit ovat ravitsemuksellisesti täysipainoisia ja ravitsemussuositusten mukaisia.”
Reseptejä testattiin yhteistyössä ammattikeittiöiden kanssa, jotta voitiin varmistaa reseptien maku ja houkuttelevuus sekä skaalautuvuus ja toimivuus suurkeittiöissä. Palautetta kerättiin sekä keittiöiden henkilökunnalta että ravintoloiden asiakkailta, minkä jälkeen reseptejä jatkokehitettiin saadun palautteen perusteella.
JAMIX-järjestelmä helpotti kehitystyötä monessa kohtaa
Jamix-järjestelmää käytettiin työkaluna reseptien kehityksessä. Reseptien kehittäjä syötti reseptit Jamixiin, josta koko kampanjan tiimi pääsi tarkastelemaan reseptejä ja niihin tehtyjä muutoksia. Myös reseptien ravintoarvotiedot saatiin suoraan Jamixista. Lisäksi Jamixista oli helppo tulostaa reseptit halutulla annosmäärällä kullekin kampanjan yhteistyöravintolalle.
Jamix-ohjelma helpotti kehitystyötä monessa kohtaa, kun ohjelmasta saatiin esimerkiksi Finelin tietokantaan perustuvat valmiit ravintoarvolaskelmat ja ateriakorttien avulla voitiin tarkastella reseptin ravintoarvoja osana ateriakokonaisuutta. ”Ilman Jamixia ravintoarvojen laskeminen ja tarkastaminen olisi ollut huomattavasti työläämpää. Jamixissa on helppo muuttaa annosmäärää. Kun yhtä ainesosaa muokkaa, se muuttuu samalla kaikkiin resepteihin, joissa ainesosaa on käytetty. Kaikkinensa Jamix helpotti reseptien kehitystyötä ja reseptien ravintoarvojen tarkastamista”, Katri Loikkanen kertoo.
Ilmastokestävä kasvisruoka -reseptit löytyvät netistä ja JAMIX-ohjelmasta
Ilmastokestävä kasvisruoka -kampanjan nettisivuilta löytyy reseptipankki, jossa on julkaistu 59 herkullista ja vastuullista pääruokareseptiä sekä lisuke- ja jälkiruokareseptejä.
Reseptit ovat saatavilla myös uudessa JAMIX G6 -ohjelmassa, missä ruokapalveluiden on helppo muun muassa skaalata reseptejä omaan toimintaan sopivaksi ja saada vaivattomasti tarveainelista raaka-aineiden hankintaa varten.

