Savonia Food Company pyörittää Reissuravintolaa Mäntyharjulla ja toimittaa sen lisäksi ruokaa kahdelle palvelutalolle. Reissuravintola on kahvila-ravintola, jossa on päivittäin tarjolla lounaan lisäksi à la carte -annoksia sekä itse leivotut tuotteet vitriinissä. Palvelutaloissa asuville vanhuksille valmistetaan ruokaa ravitsemukselliset kriteerit huomioiden. Yrityksen suunta on ollut kasvujohteinen ja henkilöstön määrä on parissa vuodessa tuplaantunut. ”Suunnitelmia on vaikka minkälaisia. Meillä on ihan valtava keittiö ja sen myötä valtava potentiaali”, kertoo Savonia Food Companyn yrittäjä Tytti Puhakka innoissaan.
Savonia Food Company on tänä vuonna ottanut käyttöön JAMIX G6 -keittiöjärjestelmän, jolla hallitaan reseptiikka ja jatkossa myös ruokalistat. Järjestelmä on tuonut helppoutta ja ajansäästöä niin suunnitteluun kuin keittiön päivittäiseen toimintaan.
Järjestelmä helpottaa laskelmien tekemistä
Ennen JAMIX G6 -järjestelmän käyttöönottoa tietoa hallittiin käsipelillä kynän, paperin ja laskimen kanssa. ”Istuin kotona iltaisin – yhdellä sivulla oli yhden toimittajan tarjonta, yhdellä toisen ja yhdellä kolmannen. Sitten taskulaskimen kanssa laskin, että jos ostan tuon verran niin se maksaa tuon verran”, Tytti kertoo. Nyt Savonia Food Companyn reseptiikka on JAMIX G6 -järjestelmässä, jossa laskelmat hoituvat automaattisesti.
”Siis äärettömän paljon helpompaa ja nopeampaa on tehdä katelaskelmia nyt järjestelmän avulla. Vaihtamalla ohjelmassa reseptin raaka-aineita toiseen näkee, miten katteet ja ravintosisältö muuttuu. Tosi näppärää”, Tytti kiittelee ja jatkaa: ”Olen myös välillä pyytänyt tarjoilijaa katsomaan Jamixissa miten kate muuttuu, jos jonkun tuotteen hintaa vähän nostaa. Henkilökuntakin osaa sen tehdä ja se helpottaa taas minun työtä.”
Mukana keittiön ja salin arjessa
JAMIX G6 on helpottanut sekä Tytin hallinnollista työtä että kokkien päivittäistä työtä ruoan valmistuksen parissa. ”Järjestelmässä reseptiikkaa pystyy helposti skaalaamaan ja ruoka on aina tasalaatuista, kun resepteiltä löytyy oikeat raaka-aineet. Kokit ovat tykänneet tosi paljon. Myös tarjoilijat käyvät välillä katsomassa järjestelmästä, jos asiakas kysyy mitä ruoka sisältää ja kokeilla on juuri silloin kädet täynnä töitä”, Tytti kertoo.
Ravintoarvolaskelmat tärkeässä roolissa palvelutalojen kanssa
Palvelutaloyhteistyössä järjestelmän automaattinen ravintoarvolaskenta on erityisen hyödyllinen. Vanhuksille tarjottavassa ruoassa on oltava riittävästi proteiinia ja sen varmistaminen reseptiikassa onnistuu vaivattomasti järjestelmän avulla. ”Jamixissa voidaan katsoa, miten eri raaka-aineet vaikuttaa annoksen ravitsemukselliseen laatuun ja pystytään esimerkiksi kana-kasvipadassa maksimoimaan proteiinin määrää oikeanlaisilla kasviksilla”, Tytti kertoo. Vaikka lounasravintolan puolella ravintoarvoja ei tarvitse vahtia yhtä tarkkaan, niin Jamixista ne on ollut helppo tarkistaa silloin, kun joku asiakas on niitä tiedustellut.
Seuraavana vuorossa ruokalistat
Nyt, kun reseptien hallinta ja hyödyntäminen JAMIX G6 -ohjelmalla on jo täydessä käytössä, Tytti odottaa innolla ruokalistojen suunnittelua järjestelmässä: ”Se tulee säästämään monta työvaihetta, kun ei tarvitse enää käsin kirjoittaa tai tulostaa ruokalistaa, vaan sen saa suoraan omalle erilliselle näytölle, jonka olen suunnitellut hankkivani.”
Selkeys ja yksinkertaisuus tekevät ohjelman käytöstä helppoa
JAMIX G6 -ohjelman käyttöönotto sujui helposti. Kun Tytti esitteli ohjelman kokeille ja muulle henkilökunnalle, niin he totesivat, että ”voiko tämä olla näin helppo?”. JAMIX G6 -ohjelman selkeä ja yksinkertainen ulkoasu saa Tytiltä pelkästään positiivista palautetta: ”Kun meillä keittiössä on joskus oikeasti tosi kiire, niin Jamixista ei tarvitse etsimällä etsiä tietoa, vaan se on tosi nopeasti löydettävissä. Me ollaan tykätty just siitä, että se on niin helppokäyttöinen ja yksinkertainen.” JAMIX G6 taipuu käytettäväksi erilaisilla laitteilla ja Savonia Food Companyssa sitä käytetäänkin keittiössä olevan tietokoneen lisäksi puhelimella ja tabletilla.
”Ehdottomasti suosittelisin JAMIX G6 -ohjelmaa muille alalla toimiville. Minä olen kokenut sen itselleni tosi tärkeäksi työkaluksi. Se on kyllä kätevä. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka haluavat helpottaa omaa työtään”, Tytti toteaa lopuksi.
Suomalainen JAMIX G6 -keittiöjärjestelmä on digitaalinen työkaverisi, joka huolehtii keittiön toimintaan liittyvän tiedon hallinnasta. Muun muassa:
- reseptit,
- raaka-aineet ja ostotuotteet,
- tarjoiluaikojen ja ruokalistojen suunnittelu, sekä
- päivän tuotannon ja tehtävien aikataulutus ja seuranta
ovat keittiön toiminnan kulmakiviä. JAMIX G6 -ohjelman avulla kaiken tämän tiedon hallinta ja jakaminen on vaivattomampaa kuin millään muulla järjestelmällä!

