JAMIX Oy:lle on myönnetty Avainlippu

Meille on myönnetty Avainlippu

Jaa tämä postaus

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Jyväskylässä toimivalle JAMIX Oy:lle Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle palvelulle. Ammattikeittiöiden tuotannonohjausjärjestelmä JAMIX RUOKATUOTANTO on tunnetuin ja eniten käytetty JAMIX-ohjelmistopalvelu, jonka lisäksi yritys tuottaa muun muassa TILAX -tilavaraus-tarjoilutilausjärjestelmää.

Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä.  Merkin myöntämisen ensisijaisena kriteerinä on aina se, että tuotteen on oltava valmistettu tai palvelun tuotettu Suomessa. Lisäksi suomalaisten kustannusten osuus palvelun omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen, on oltava vähintään 50 prosenttia. Palvelu-Avainlippua hakevalla yrityksellä on myös oltava merkittävä kotimainen omistusosuus, Suomessa toimiva johto ja yrityksen pääkonttorin tulee sijaita Suomessa.

– JAMIX Oy on 30-vuotias jyväskyläläinen yritys. Kotimaisuudella on alusta lähtien ollut vahva rooli yrityksen arvopohjassa ja sitä on myös tuotu esiin markkinoinnissa. Haimme Avainlippu-tunnusta, koska se tunnettuna ja luotettuna merkkinä tuo entistä paremmin esiin JAMIXin suomalaisuutta, kertoo JAMIX Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Mikko Jaatinen.

Avainlippu-merkki tunnetaan varsin hyvin. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan yli 90 prosenttia suomalaisista kuluttajista tuntee Avainlipun erittäin hyvin tai melko hyvin. Suomalaisista suurin osa (75 %) on myös sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin positiivisesti.

Suomalaisen Työn Liiton markkinointipäällikkö Reetta Mentu toteaa, että kotimaisen palvelun hankinta koetaan yhteiskunnallisena vaikuttamisena ja arvovalintana, joka edesauttaa suomalaista kilpailukykyä ja hyvinvointia.

– Kuluttajat liittävät Avainlippuun positiivisia mielikuvia kotimaisuudesta, luotettavuudesta, turvallisuudesta, vastuullisuudesta sekä työllistävyydestä. Avainlipun kautta yritykset voivat viestiä tärkeistä arvoista kuluttajille ja asiakkaille. 92 prosenttia Avainlippua kantavista yrityksistä sanookin, että merkki tukee tuotteiden ja palveluiden myyntiä, Reetta Mentu kertoo.

 

Lisätietoja

Mikko Jaatinen, toimitusjohtaja, JAMIX Oy, [email protected]
Reetta Mentu, markkinointipäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, 050 561 5030, [email protected]

Lue lisää artikkeleita

Jamix on Taitaja2026-tapahtuman yhteistyökumppani. Kuva: Skills Finland, Roni Lehti
JAMIX Uutiset

Jamix on Taitaja2026-tapahtuman yhteistyökumppani

Kuva yllä: Skills Finland, Roni Lehti Taitaja2026-tapahtuma kerää yhteen huippuosaajat Taitaja2026-tapahtuma järjestetään Tuusulassa 18.-21.5.2026. Ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma kokoaa yhteen Suomen parhaat nuoret taitajat. Tapahtuman toteutuksesta

Jamix on mukana Gastro Helsinki -tapahtumassa 11.-12.3.2026
JAMIX tapahtumissa

Gastro Helsinki 11.-12.3.2026

Jamix on mukana Gastro Helsinki -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa 11.-12.3. JAMIX G6 on täysin uudella näkökulmalla kehitetty moderni keittiöjärjestelmä, jossa yhdistyvät Jamixin 35 vuoden kokemus, kaikki asiakkailta