Jamix vahvasti esillä ravintola-alan tapahtumissa Yhdysvalloissa

Jamix to Exhibit at the National Restaurant Association Show, May 17-20, 2025

Jaa tämä postaus

Tänä vuonna 35 vuotta täyttävä, ravintoloiden ja ammattikeittiöiden tiedonhallinnan johtava toimija, Jamix on toiminut Yhdysvalloissa jo 2010-luvun loppupuolelta lähtien. Vuonna 2019 maailmankuulu Yale-yliopisto ryhtyi käyttämään JAMIX-keittiöjärjestelmää ruokapalveluidensa hallintaan. Siitä lähtien asiakaskunta Yhdysvalloissa on kasvanut tasaisesti erityisesti korkeakoulu- ja yliopistosegmentissä. Joulukuussa 2024 norjalainen Viking Growth teki merkittävän sijoituksen Jamixiin kiihdyttääkseen sen kasvua ammattikeittiöjärjestelmien markkinassa erityisesti Yhdysvalloissa. Jamix vahvistaakin asemaansa osallistumalla tänäkin vuonna useisiin merkittäviin messutapahtumiin Yhdysvalloissa.

Korkeakoulujen ja yliopistojen ruokapalveluille omat tapahtumat

JAMIX-keittiöjärjestelmää käytetään Yhdysvalloissa kymmenissä yliopistoissa ja korkeakouluissa satojen tuhansien aterioiden valmistamiseen joka päivä. NACUFS on amerikkalainen, yliopistojen ja korkeakoulujen ruokapalveluiden taustajärjestö, joka järjestää jäsenilleen muun muassa lukuisia konferensseja ja tapahtumia vuosittain. Jamix on ollut mukana NACUFS:n tapahtumissa näytteilleasettajana jo useita vuosia. Tänä vuonna Jamix on osallistunut jo kolmeen NACUFS:n kevätkonferenssiin: helmikuussa Etelä-Carolinassa sekä maaliskuussa Minnesotassa ja Uudessa-Meksikossa. Seuraavana vuorossa on kevätkonferensseja suurempi kansallinen tapahtuma Utahissa heinäkuussa.

Lue lisää näistä tapahtumista englanninkielisiltä nettisivuiltamme:

Chicagossa yksi maailman suurimmista ravintola-alan tapahtumista

The National Restaurant Association Show on läntisen pallonpuoliskon merkittävin tapahtuma ravitsemispalvelujen alalla. Nelipäiväinen tapahtuma tuo toukokuun lopulla Chicagoon kymmeniä tuhansia ravitsemispalveluiden ammattilaisia niin Yhdysvalloista kuin sen ulkopuolelta. Jamix on osallistunut myös tähän tapahtumaan jo useiden vuosien ajan ja näin myös tänä vuonna.

Lue lisää tapahtumasta englanninkielisiltä nettisivuiltamme: Jamix to Exhibit at the National Restaurant Association Show, May 17-20, 2025

Suomalaista ohjelmisto-osaamista kansainvälisellä näyttämöllä

Osallistumalla näihin kansainvälisiin tapahtumiin pääsemme esittelemään JAMIX-keittiöjärjestelmää mutta siihen liittyen myös suomalaista it-osaamista, joka on tunnetusti maailman huippua. Sekä tapahtumista että kansainvälisiltä asiakkailtamme saamme myös arvokasta tietoa alan uusimmista trendeistä ja parhaista käytännöistä. Kaikki tämä vahvistaa entisestään asiantuntemustamme ja auttaa meitä kehittämään JAMIX-keittiöjärjestelmää entistäkin paremmaksi niin suomalaisille kuin kansainvälisille asiakkaillemme.

Jatkuva kehitys on ollut Jamixin sydämessä sen perustamisesta lähtien ja kehitämme uusia innovaatioita tälläkin hetkellä auttaaksemme ravintoloita ja ammattikeittiöitä tehostamaan toimintaansa, vähentämään hävikkiä ja parantamaan kannattavuutta – tulevaisuudessa vielä entistäkin helpommin ja paremmin!

Lue lisää artikkeleita

Jamix on Taitaja2026-tapahtuman yhteistyökumppani. Kuva: Skills Finland, Roni Lehti
JAMIX Uutiset

Jamix on Taitaja2026-tapahtuman yhteistyökumppani

Kuva yllä: Skills Finland, Roni Lehti Taitaja2026-tapahtuma kerää yhteen huippuosaajat Taitaja2026-tapahtuma järjestetään Tuusulassa 18.-21.5.2026. Ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma kokoaa yhteen Suomen parhaat nuoret taitajat. Tapahtuman toteutuksesta

Jamix on mukana Gastro Helsinki -tapahtumassa 11.-12.3.2026
JAMIX tapahtumissa

Gastro Helsinki 11.-12.3.2026

Jamix on mukana Gastro Helsinki -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa 11.-12.3. JAMIX G6 on täysin uudella näkökulmalla kehitetty moderni keittiöjärjestelmä, jossa yhdistyvät Jamixin 35 vuoden kokemus, kaikki asiakkailta